Olen valmistunut kielten maisteriksi Helsingin yliopistosta vuonna 1991 ja toiminut lehtorina sekä opinto-ohjaajana HAAGA-Helia ammattikorkeakoulun liiketalouden ja matkailun ohjelmissa. Olen myös toiminut auktorisoituna matkailuoppaana Porvoossa vuodesta 1983.
Asun osan vuodesta Porvoossa ja osan Teneriffan kodissamme. Oman työn lisäksi osallistun mieheni Jannen betonista tehtyjen eläinveistosten valmistukseen. Mahdollisuuksien mukaan seuraan Jannea myös luontoelokuvaajatyömatkoille, joiden aikana täydennän tietojani eri maiden luonnosta ja kulttuurista, esim. Yhdysvallat (lue blogi-julkaisut).
Vanhan Porvoon historiaa ja tunnelmia ↓ Kuvat: Alva Henriksson